Kroaatit ovat iloinen kansa ja sellaisina heidät jo muinoin tunnettiin.
Kroaatit - laulava ja tanssiva kansa
Kroaatit ovat iloinen kansa tai sellaisina heidät jo muinoin tunnettiin. Kansanlaulut, soinnut, tanssit tai vaikkapa ruokakulttuuri tukevat kaikki tätä käsitystä. Perinteet ovatkin muodostuneet vahvaksi suojakilveksi vieraita vaikutuksia vastaan. Kysymys on siis identiteetistä, jonka kroatialaiset mielellään ilmaisevat näyttävästi.
Pienessä maassa on runsaasti moninaisuutta myös musiikin saralla. Yhtenäistä kuitenkin on se, että niin Slavoniassa kuin Dalmatiassakin käytetään "tamburia", vaikka itse musiikki saattaakin olla toisistaan eroavaa. Ei kuitenkaan niin poikkeavaa, etteikö korva tunnistaisi samankaltaisuuksia.
Toisin kuin moni voisi olettaa, Titon Jugoslavian aikana Kroatian kansanmusiikki ei ollut erityisen kehittynyttä. Moni ryhmä on sulautunut tai lakannut kokonaan olemasta.
Kiehtovimpia kansanlauluja saatettiin laulaa ja kansantansseja tanssia Kanadassa, Yhdysvalloissa tai vaikkapa Australiassa asti, missä asuu runsaasti kroaatteja. Siellä säilyivät myös ainutlaatuiset kansallispuvut, sillä niillä oli tärkeä tehtävä.
Merkittäväksi kansanperinteiden tyyssijaksi osoittautui Kroatian katolinen kirkko, jonka ympärille kroatialaiset siirtolaiset (ns. diaspora) kokoontuivat. Lado-kulttuuriyhdistys puolestaan säilyi ja kehittyi entisen Jugoslaviankin parhaimmaksi kansankulttuurin edistäjäksi.
Kroatialaiset ovat laulava ja musikaalinen kanssa, mutta heilläkin on vain kaksi merkittävä nimeä klassisen musiikin mestaria:Vatroslav Lisinski (1819-1854) ja Ivan Zajc. He hallitsevat maan klassisen musiikin estradin, mutta huomattavasti huonommalla menestyksellä esimerkiksi suomalaistiin Sibeliukseen tai Merikantoon verrattuna.
Kansanmusiikin taitaja ja musikologi Franjo Ksaver Kuhac (1834-1911) menestyi klassisen musiikin suuruuksia paremmin. Modernin musiikin tunnetuimpia säveltäjiä on Ivo Malec, joka ansiokkaasti edesauttoi ranskalaiseen musiikkiin suuntautuneita nuoria säveltäjiä kehittymään.
Eurovision laulukilpailujen historiassa Kroatia ei ole antanut Suomelle yhtään pistettä. Sen sijaan Suomi on antanut Kroatian kolmelle kappaleelle yhteensä 10 pistettä.