Pula

Pula2_300

Pula on Istrian niemimaan pääkaupunki ja historiallisesti varmaan mielenkiintoisin kohde. Rooman  tavoin kaupunki on lähes 3000 vuoden ikäinen ja sijaitsee seitsemällä kukkulalla. Myös kaikki Istrian tiet johtavat Pulaan.  Pula oli merkittävä kaupunki jo Rooman valtakunnan aikoina, josta todistuksena ovat lukuisat roomalaisrauniot ja ennen kaikkea kaupungin maamerkki, amfiteatteri. Pulan Arenaan mahtui gladiaattoriaikoihin 20 000 katsojaa. Se on puolet vähemmän kuin mahtui aikoinaan vastaavaan amfiteatteriin Roomassa, mutta onhan sekin melkoinen määrä. Arenassa pidetään kesäisin suuri elokuvafestivaali. Pulan amfiteatteri on jälkipolville säilynyt paremmin kuin Rooman. Muutkin päänähtävyydet liittyvät roomalaisaikakauteen, kuten Sergiuksen riemunkaari ja Augustuksen temppeli. Lisätietoja Istrian arkeologisen museon sivuilta. Pulassa voi toki uidakin. Sinilippuja: 4.

Lisätietoja: pulainfo.hr