Murter

Murter_300

Murterin saaren pääelinkeinona on tietysti matkailu, mutta asukkaat kalastavat yhä ja viljelevät mm.  oliiveja ja viikunoita, joita kasvaa saarella runsaasti. Murter on saari, josta on lyhin matka Kornati-saaristoon, ja täältä järjestetäänkin paljon retkiä saaristoon. Läheisyydestä on oltu tietoisia jo vuosisatoja. Kerrotaan, että jo 1630-luvulla monet murterilaiset omistivat maata Kornateilla, ja ainoa mahdollinen pääsy saarille oli tietysti veneellä. Muiston kunniaksi Murterin saarella pidetään vuosittain Latinalainen purje -niminen purjehduskilpailu, johon saavat osallistua ainoastaan kolmionmuotoisilla purjeilla varustetut historialliset kalastajaveneet.  Murterin saarelle pääsee helposti – myös huippusesongin aikana  Tisno-nimisen kylän kautta, koska siellä on laskusilta, joka yhdistää saaren ja mannermaan. Sinilippuja: 1.

Lisätietoja: tzo-murter.hr