Risteilyjä

Suuri elämys on risteily Välimerellä. Risteilyjä järjestetään joko päiväksi tai useammaksi perinteisillä purjeveneillä, joihin mahtuu 6-50 matkustajaa.   Veneitä on pitkin Adrianmeren rannikkoa pohjoisesta etelään. Tietoja risteilystä saa yleensä paikallisista matkatoimistoista. Alusten koko vaihtelee 15-45 metriin, ja niissä on 6-20 hyttiä, jotka voivat majoittaa maksimissaan 40 matkustajaa. Suosituimmat risteilyt kestävät 7 päivästä kahteen viikkoon reitillä Rijeka-Split-Dubrovnik. Viikon tai kahden viikon kestävä risteily alkaa tavallisesti joko Rijekasta, Zadarista, Trogirista tai Dubrovnikista. Majoitus perustuu tavallisesti täyshoitoon. Asiakkailla on mahdollisuus tehdä retkiä saariin, mutta myös Kroatian sisämaahan, ja tutustua moniin kansallispuistoihin (Mljet, Paklenica, Krka, Kornati, Modra špilja). Pohjoismaissa suosituin risteilyjärjestäjä on Katarina Line www.katarina-line.hr.

Myös pienemmillä aluksilla retkeillään ja hyvin paljonkin. Retkien lisäksi pienempien aluksien omistajien kanssa voi sopia myös muista palveluista tarpeen mukaan (esimerkiksi kalastusretki). Pienempien alusten omistajat ovat järjestyneet alueyhdistyksiin. Niinpä esimerkiksi Kvarnerin alueella toimii www.brodari.com.  Lähde: Kroatian matkailutoimisto