Musiikki

lidija_bajuk45

Teksti: Marijan Bašić

Kroaatit – laulava ja tanssiva kansa

Kroaatit ovat iloinen kansa tai sellaisina heidät jo muinoin tunnettiin. Kansanlaulut, soinnut, tanssit tai vaikkapa ruokakulttuuri tukevat kaikki tätä käsitystä. Perinteet ovatkin muodostuneet vahvaksi suojakilveksi vieraita vaikutuksia vastaan. Kysymys on siis identiteetistä, jonka kroatialaiset mielellään ilmaisevat näyttävästi.

Pienessä maassa on runsaasti moninaisuutta myös musiikin saralla. Yhtenäistä kuitenkin on se, että niin Slavoniassa kuin Dalmatiassakin käytetään “tamburia”, vaikka itse musiikki saattaakin olla toisistaan eroavaa. Ei kuitenkaan niin poikkeavaa, etteikö korva tunnistaisi samankaltaisuuksia.

Toisin kuin moni voisi olettaa, Titon Jugoslavian aikana Kroatian kansanmusiikki ei ollut erityisen kehittynyttä. Moni ryhmä on sulautunut tai lakannut kokonaan olemasta.

Kiehtovimpia kansanlauluja saatettiin laulaa ja kansantansseja tanssia Kanadassa, Yhdysvalloissa tai vaikkapa Australiassa asti, missä asuu runsaasti kroaatteja. Siellä säilyivät myös ainutlaatuiset kansallispuvut, sillä niillä oli tärkeä tehtävä.

Merkittäväksi kansanperinteiden tyyssijaksi osoittautui Kroatian katolinen kirkko, jonka ympärille kroatialaiset siirtolaiset (ns. diaspora) kokoontuivat. Lado-kulttuuriyhdistys puolestaan säilyi ja kehittyi entisen Jugoslaviankin parhaimmaksi kansankulttuurin edistäjäksi.

Keveän musiikin nykytähtiä (edustavat web-sivut)

Klassinen musiikki

Kroatialaiset ovat laulava ja musikaalinen kanssa, mutta heilläkin on vain kaksi merkittävä nimeä klassisen musiikin mestaria:Vatroslav Lisinski (1819-1854) ja Ivan Zajc. He hallitsevat maan klassisen musiikin estradin, mutta huomattavasti huonommalla menestyksellä esimerkiksi suomalaistiin Sibeliukseen tai Merikantoon verrattuna.

Kansanmusiikin taitaja ja musikologi Franjo Ksaver Kuhac (1834-1911) menestyi klassisen musiikin suuruuksia paremmin. Modernin musiikin tunnetuimpia säveltäjiä on Ivo Malec, joka ansiokkaasti edesauttoi ranskalaiseen musiikkiin suuntautuneita nuoria säveltäjiä kehittymään.

Kroatian etnologian tutkimuslaitos (sivut englannin kielellä)
Kroatian kansanlaulujen sanoituksia ja kitaran akordeja
Dalmatian kansanlauluja

Kroatia Eurovisuissa vuosien varrella (engl.)